keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Viikon henkilö: hoatsin

Googlaillessani lehmiä, löysin (mm. itseni ja Teriken lisäksi) lentävän lehmän, joka onkin aika erikoinen tyyppi. Kyseessä ei ole kuitenkaan nautaeläin vaan lintu. Hoatsin, eli haisulintu/haisukäki/töyhtökana, on aiheuttanut tutkijoille paljon päänvaivaa hankalan määriteltävyytensä suhteen. Sitä on pidetty mm. liskolintuna, kalkkunana, kyyhkysenä, kanalintuna ja papukaijana. Nyt on tultu siihen johtopäätökseen, että hoatsin kuuluu käkilintuihin, mutta on heimonsa ainoa elossa oleva laji.
Brasiliassa heitä kutsutaan mustalaisiksi.
(sanoi hän)
Hoatsineilla on poikasina siivissään kynnet. Lapsihoatsinit näyttävät siis kädellisiltä linnuilta.
Look mum, doublehands!


Toinen kädellinen lintu.
Toisin kuin A. Ankka hoatsin ei syö hodareita ja kokista, vaan lähinnä lehtiä. Sille onkin kehittynyt samantyyppinen ruuansulatusjärjestelmä kuin naudalle. Tällaisella ruokavaliolla päästöiltä ei voida välttyä, mistä tuleekin nimitys haisukäki. Wikipedian mukaan haju muistuttaa lehmänlantaa.

Koska lihasmaha + kupu vievät linnusta niin paljon tilaa, sen lentolihaksisto on heikko. Eli kun edessä on iso kupu prosessoimassa lehtiä, niin varmaankaan esim. rintalihakset eivät pääse kasvamaan. Kuvittelisin niiden olevan lentämisessä tärkeitä. Tieteellisellä linjalla mennään taas.

Rintalasta on suurempi kuin selkärankaisilla yleensä, ja on yhtä ja samaa luukappaletta. Suuret lentolihakset kiinnittyvät rintalastan harjaan, joka on tavallisesti sitä korkeampi, mitä parempi lentäjä lintu on. Strutsilla kuitenkaan ei ole lainkaan tätä harjannetta, eihän sen tarvitse lentää. Kaikilta lentokyvyttömiltä linnuilta rintalastan harja ei puutu, sillä esimerkiksi pingviinit tarvitsevat vahvoja rintalihaksia uimiseen.

Ja lähdehän oli good old Wikipedia. Mutta olin silti oikeassa! Lentotaitoon liittyen, olisi ehkä kätevää, että myös aikuisilla hoatsineilla olisi kynnet, joilla kiipeillä oksistossa. Ihan vaan evoluutiolla vinkiksi.

Kupu on niin suuri, että vauvahoatsin syö sieltä. Miettikää sitä. (Tälle en kyllä löytänyt suomenkielistä W:a kummempaa lähdettä, mutta ajatus on tärkein.) Ehkäpä kasviravintoa on hankalampi oksentaa kuin lihajuttuja.
"Hoatsinin nokka on muodostunut siten, että lintu näyttää hymyilevän." – Laura

Hoatsinit asuvat Amazonin sademetsäalueella. Ne viettävät päivänsä lepäillen ja laiduntaen, joten niiden reviiri ei ole suuri. Linnut elävät parvissa ja lisäksi sanoisin, että jonkinlaisessa platonilaisessa utopiassa SILLÄ:

 2–6 aikuista lintua, joiden joukossa on sekä koiraita että naaraita, rakentavat yhteisvoimin yksinkertaisenpesän 2–5 metrin korkeuteen veden pinnasta. Pesään munitaan 2–3 kellanruskeata munaa, joissa on ruskeita tai sinisiä täpliä. Aikuiset huolehtivat yhdessä munista ja myöhemmin kuoriutuvista poikasista. Koska jokivarsilla on niukasti ihanteellisia pesäpaikkoja, vain vanhat, asemansa vakiinnuttaneet lintuparit pääsevät pesimään. Nuoret linnut pysyttelevät vielä aikuistuttuaankin pesäpaikan lähistöllä ja auttavat vanhempiaan uusien jälkeläisten hoidossa.

Ei ihme, että laji ei kaikesta huolimatta ole uhanalainen!
Platon.

Hoatsinin erinomaisuuksiin kuuluu vielä kaiken lisäksi se, että se todistaa jumalan olemassaolon, kuten videolla aukottomasti päätellään!


Toinen hupaisa video, jonka on ilmeisesti tehnyt robotti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti