sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Hyviä uutisia ihmiselle!

Ihmisen aistimaailma ei ehkä olekaan niin suppea kuin on kuviteltu. Linnut pystyvät suunnistamaan pitkiä matkoja täsmällisiin määränpäihin, koska aistivat Maan magneettikentän. Magneettiaistiin tarvittava väline on löydetty nyt myös ihmiseltä, mutta on epäselvää, osaako ihminen sitä käyttää.
Lähde.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kulttuurivaihtoa



Kun ihmisapinoille alettiin 60- ja 70- luvuilla opettaa viittomakieltä, eläimiä jonkinlaisia reaktiokykyisinä koneina pitävät näkemykset joutuivat lopullisesti kyseenalaiseen valoon. Nykyään vallitseva käsitys on, että lähimpien sukulaistemme, simpanssien ja gorillojen kognitiiviset kyvyt vastaavat 3-4 -vuotiasta ihmislasta. He siis ovat ihmiskyvyissään 3-4 -vuotiaan tasolla, oman lajinsa kyvyissä tietenkin täysiä aikuisia. Washoe-simpanssi oppi käyttämään yli kolmeasataa viittomakielen sanaa, kun taas Koko-gorillan sanavarasto on yli tuhannen sanan laajuinen. 

Viittomakielellä käyty keskustelu Koko-gorillan ja hoitajan kanssa. Hoitaja näyttää Kokolle kuvaa linnusta. 

K: That me (to the adult bird)
H: Is that really you? 
K Koko good bird
H: I thought you were a gorilla
K: Koko bird
H: Can you fly? 
K: Good (good can mean yes)
H: Show me
K: Fake bird, clown (Koko laughs)
H: You're teasing me (Koko laughs)
H: What are you really? 
(Koko laughs again, and after a minute signs)
K: Gorilla Koko

Sekä simpanssit että gorillat, jotka on assimiloitu (en nyt keksi muutakaan termiä) ihmiskulttuuriin, myös maalaavat.  Kiinnostavaa on, että vaikka suurin osa teoksista on ekspressiivisiä, he maalaavat myös esittäviä kuvia. Michael-niminen gorilla on nimennyt mustavalkoisen maalauksensa nimellä "Apple chase", mallina olleen mustavalkoisen Apple-koiran mukaan. Ostin juuri vedoksen Washoe-simpanssin lintua esittävästä maalauksesta (he siis myös nimeävät teoksensa itse). Erityisen mukavaa on, että he, niin kuin mekin, maalaavat mielellään toisia luontokappaleita. 


                                                                       Washoe: Bird


Assimiloinnin seurauksena he tietenkin oppivat kielen lisäksi myös muita kulttuurisia tapoja, hyvässä ja pahassa. Naarassimpanssi Washoen lempilukemista olivat playgirl-lehdet, joita hän kutsui nimellä "boy book". Kultalusikka suussa kasvatettu Lucy-simpanssi taas tykkäsi valmistaa itselleen niin kutsutun geeteen ja siemailla sitä National Geographicia selaillen.

Ihmis- ja eläinkuvaa mullistaneiden, viittomakieltä oppineiden simpanssien tarinat päättyvät kuitenkin usein traagisesti. Gin toniceihin, sisävessaan ja ihmisperheeseen tottunut Lucy "palautettiin" Afrikkaan, jossa se ei ollut koskaan käynytkään. Lucy masentui, ei pystynyt luomaan suhteita muihin simpansseihin ja koki seksuaalista vetoa ainoastaan ihmismiehiä kohtaan. Lucy kuoli vuosien jälkeen Gambiassa, todennäköisesti salametsästäjien uhrina. Osa viittomakielta oppineista simpansseista myytiin koe-eläimiksi tieteellisiin tutkimuskeskuksiin, jossa he kuuleman mukaan viittoivat metri-kertaa-metri –häkeistään tuloksetta hoitajia tuomaan jäätelöä, lehtiä ja avaimen.

Pelkästään yhdysvalloissa on yhä arviolta 1400 simpanssia koe-eläiminä, 600 eläintarhoissa ja 1000 "lemmikkeinä". Isojen apinoiden käyttöä koe-eläiminä perustellaan niiden fysiologisella samankaltaisuudella, kun taas niiden sosiaalinen ja kognitiivinen samankaltaisuus ei ole ole riittävä syy niiden suojelemiseksi. Vahvimman logiikkaa.

Paine rajoituksiin ihmisapinoiden käyttämisessä tieteellisessä tutkimuksessa kuitenkin kasvaa. Tutkimukset ihmisapinoilla  kokonaan kieltävä tai niitä voimakkaasti rajoittava nk. Great apre research ban on tällä hetkellä voimassa Hollannissa, Uudessa-Seelannissa, Briteissä, Ruotsissa, Saksassa ja Itävallassa. The Great Ape Projectin sivuilta löytyy mm. isojen apinoiden oikeuksien julistus. Vastaavaan lopputulokseen pyrkivä Great Ape Standing & Personhood - projekti pyrkii vaikuttamaan lainsäädäntöön niin, että ihmisapinoille turvattaisiin oikeushenkilön asema. 

Loppukevennykseksi The Onion- uutishuoneen mustanhilpeä breaking news: 







perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kolmas simpanssi


Luen apinakirjallisuutta. Yllättäen ihmisapinoita käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessakaan ei pääse populaarikulttuuria pakoon. Ihmisapinatutkimuksen suuret naiset, Jane Goodall, Diane Fossey sekä Biruté Galdikas ovat kaikki arkeologi Louis Leakeyn aikoinaan matkaan lähettämiä, ja siksipä kolmikkoa kutsutaan tiedepiireissä Leakey's Angelseiksi. Kolmas simpanssi taas ei ole posthumanistinen film noir- klassikko, vaan Homo, nimittäin Homo Sapiens. 

Homo sapienshan kuuluu muiden isojen ihmisapinoiden kanssa hominidien heimoon. Ihmisapinat jaetaan yleensä gorillojen, ihmisten, simpanssien ja orankien sukuihin. Fysiologian professori Jared Diamondin mukaan  ihminen ja kaksi simpanssilajia (kääpiösimpanssi eli bonobo ja se tavallinen simpanssi) ovat geneettisesti niin lähekkäisiä sukulaisia, että ne kuuluisivat oikeastaan samaan sukuun. Näin Homo- sukuun kuuluisi kolme lajia: Homo troglodytes (simpanssi), Homo paniscus (bonobo) sekä Homo sapiens (ihminen). Ihmisen ja simpanssien välinen geneettinen ero, 1.23%, kun on pienempi kuin esimerkiksi aasialaisella ja afrikkalaisella norsulla. 

Ei siis näin





vaan näin







Nykyisen meiningin mielivaltaisuus konkretisoituu, kun ajattelee, että eläintarhan simpanssihäkin kyljessä pitäisi oikeastaan lukea Homo troglodytes. Tuntuu äkkiä, että emme olekaan niin kaukana ajoista, jolloin pygmejä esiteltiin sirkuksissa. 



Myös Helsingissä Homo troglodytes oli gorillan kanssa luonnontieteellisessä, eikä vaikka kulttuurien museossa. 

Tästä muistuu mieleen Berliinin luonnontieteellisen museon kädellisten osastolla näkemäni Bobby-gorillan tarina. Vitriini toisensa jälkeen esitteli Bobbyn ihmisystäviä ja rakastavia suhteita perheenjäseniin. Nähtiin Bobbyn syntymäpäiväkakku, Bobby hassu hattu päässä jne. No, mikäs sitten oli viimeisessä vitriinissä paitsi Bobby itse, täytettynä. 



Se pieni ero. 









tiistai 24. heinäkuuta 2012

Molokki ei juo koskaan

Kävimme Teriken kanssa tutustumassa Luonnontieteelliseen museoon. Tarkoituksena oli tutkia, miten eläinten ja luonnon historiaa esitetään museoformaatissa. Eläinmuseo oli ensimmäinen kohteemme. Kesä oli tuonut museon täyteen lapsiperheitä, nice.

Ennen.

Jälkeen.

Eläinmuseon meininki on muuttunut pelkästä täytettyjen eläinten esillepanosta dramaattisiin dioraamoihin, joissa toistuu kamppailu eloonjäämisestä. Eläinten elämä tiivistyy siihen, että ne joko tappavat tai tulevat tapetuiksi. En oikein usko, että siinä on koko totuus. Miksi nämä museot haluavat aina näyttää luonnon julmana paikkana? Missä ovat toistensa korvia puhdistavat leijonat ja työkaluja valmistavat simpanssit? Ja anteeks mutta miten outoa se on, että täytetään kuollut eläin esittämään kuollutta eläintä?! Tai no, miksi ylipäätään näissä malleissa on käytettävä joskus eläneiden eläinten osia? Eikö kaiken voisi rakentaa jostain keinotekoisesta materiaalista. Joka tapauksessahan täytetyissä eläimissä on paljon epäaitoa, esim. se koko sisälmys.

Eläimistä esitetty faktatieto oli kummallista ja jotenkin epäkriittistä. Pikkupandoista kerrottiin hauskana anekdoottina, että ensimmäiset eläintarhaan viedyt yksilöt olivat lähes kuolleet nälkään kun niiden ei tajuttu olevan kasvissyöjiä.

Eniten uutta opimme ehkä molokista. Se ei juo koskaan.

Elävä molokki näyttää vähemmän kuivalta kuin kuollut.
Oudolla tavalla eläimet olivat poissaolevia. Pohdimme, että pitäisi kirjoittaa jokaisen täytetyn yksilön historia ja viedä laput museoon (luultavasti salaa): milloin kyseinen eläin eli, milloin kuoli, miten ja kenen toimesta, kauanko se olisi voinut elää, oliko sillä sukulaissuhteita tilassa näkyviin muihin täytettyihin eläimiin, ovatko esim. samaan laumaan liitetyt antiloopit kaikki Akseli Gallen-Kallelan tuomia "näytteitä" vai häh. Tällaisia tietoja ei näkynyt, vaikka näyttelyiden rakentamista oli kyllä dokumentoitu.

Eniten tykkäsimme Afrikan yö -huoneesta, jonne oli pimeydellä ja äänillä luotu (aika campisti kylläkin) Afrikan yön tunnelma. Tällaista kokemuksellisuutta olisimme kaivanneet enemmän: ei ihminen voi oppia ymmärtämään eläimiä vain töllistelemällä niitä vitriineissä, meidän pitäisi päästä kokemaan maailma sellaisena kuin ne sen kokevat. Edes siinä määrin kuin se on mahdollista. Eihän ihminen varmaan voi nähdä samanlaista värimaailmaa kuin täplähyeena. Mutta vois ees yrittää. Eka askel olisi se, että katsojasta tehtäisiin kokija: ihminen tuotaisiin toisen todellisuuteen sen sijaan että hän vain katsoisi sitä ulkopuolelta.

Keitä ovat toiset

Toiset ovat muita kuin ihmiset. Toiset ovat hiljainen enemmistö maailman elollisista, ajattelevista ja tuntevista olennoista.